tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kuulumisia maaliskuulta


Heissan lapset rakkaat!
On aika kertoilla hieman mitä keväiseen ja ei niin keväiseen maaliskuuhuni on sisältynyt. Sen lisäksi että olen tukariksi hakenut ja päässyt, olen lukenut kokeisiin, harjoitellut metsästyskokeeseen ja opetellut Japania ehkä tulee matkaa varten. Alku kuukaudesta myös piipahdin Kouvolan koiranäyttelyssä kuvaajana. Harmi että pidempi objektiivi oli äidin luona.
 L-ranssa ehdin myös piipahtaa ja sain viettää viikonlopun mahtavassa seurassa. vatsalihakset edelleen kipeinä nauramisesta. L-ranssa otettiin muutamat cossi kuvat ja siellä myös ostin Yui peruukkini Lisalta. Käytiin porukalla Kiinalaisessa syömässä, ruoka oli niin taivaallista kuten aina.
Kevät on myös alkanut houkuttaa saavuttamaan viimein sen niin kauan hehkutetun kesäkunnon. Olen mielestäni onnistunut tavoitteessani hyvin, joka aamu ja ilta lihaskuntoa, kerta viikossa lenkille ja säiden salliessa pyörällä kouluun(yhteensä matkaa 16km). Oli myös mahtava huomata että tuloksia on jo tullut! Kunto kestää aivan eritavalla ja mieli voi paljon paremmin, liikkuessa tulee väkisin todella hyvä mieli etenkin jos nauttii siitä mitä tekee!
Päädyin myös ilmoittautumaan Mimiconin cosplaydeittiin yaoi kierrokselle. nyt vain odotellaan että pääsenkö mukaan. Kesän coneista voisin sanoa vielä sen verran että Desuun olen tulossa jos rannekkeen saan, Ranta Yukiconiin saavun ehkä ja Animecon on aivan auki tulenko vai en. Traconiin olen tulossa jos en Japaaniin jostain syystä pääse.


 Ainon yksi kaunokaisista



Mutta nyt kutsuu lihaskunnon teko ja Japanin opiskelu!
Hyvää kevään jatkoa kaikille!

//Vilu aka Len//

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Minusta tukari?


Kuten joka tiistai aamu tänäkin aamuna istuin historian luokassa historian tunnilla. Juuri siinä paikassa missä olen koko 8luokan historian istunut. Mutta tämä tunti ei ollutkaan mikä tahansa tunti, historian opettaja toi eteeni lapun. Kake(kaken on kasvatus keskustelu) lapun, valkoisessa lapussa luki "Luvaton poissa olo". Sillä hetkellä tunsin kyyneleet poskissani. Mitä ihmettä täällä tapahtui? En ole koskaan ollut kakessa. Tämän oli pakko olla väärin käsitys. Koko tunnin pelkäsin ja jännitin mitä olisi luvassa. Punnitsin todella monia eri vaihtoehtoja "Yleensä lintsaamisesta saa jälkkää pari tuntia" "Olisiko tämä joku tukari juttu?" Tunti meni ihan ohi korvieni ja pidätin vain kyyneliä. Pelkäsin niin paljon. Lopulta ikuisuudelta tuntunut tunti päättyi,ystäväni jonka kanssa haimme tukareiksi tuli samantien luokseni "Saitko sinäkin tuon kake lapun?" Huomasimme lappujen olevan täysin samat, kyse oli siis tukioppilas valinnoista.
Menimme odottamaan A122 luokan eteen, saimme nähdä monia muitakin hakijoita. Lopulta tukari tuli pyytämään meidät sisään. Sisään astuessa saimme raikuvat abloodit ja onnitteluita. Olimme uudet tukioppilaat, saisimme ensivuonna tehdä tukioppilaalle kuuluvia töitä. Olisimme uusien mokujen apuna. Tukarit toivat meidän kaulaan nauhat merkiksi siitä että olemme uudet tukioppilaat. Olin itsestäni todella ylpeä, se mistä olin jo seiskalla haaveillut oli toteutunut. Nostimme maljan ja söimme keksejä ja suklaata. Olisin voinnut itkeä onnesta, vitsi jonka tukioppilas ohjaaja oli tehnyt oli todella nerokas! Jälkeepäin nauran omalle hyväuskoisuudelleni.
Loppu päivän uudet tukarit tyynen rauhallisesti kävelivät nauhat kaulassaan. Pakkohan se oli maailmalle esitellä ketkä on uudet tukarit. Opettajat ja ystävät myös onnitteli paljon,onhan tämä suuri hetki.

Nyt on sopiva hetki kysyä mitä tukioppilaana tahdon saavuttaa?
Paljon tahtoisin ja paljon aijon asian eteenkin tehdä. Pyrin tukari luokaltani ehkäisemään kiusaamista ja muiden syrjintää. Jos näen jonkun heistä olevan yksin, menen rohkeasti hänelle puhumaan ja kysyn miksi hän on yksin? Tarjoan apua jokaiselle oppilaalle keiden tukena olen. Yritän parhaani mukaan avustaa heitä yläkoulun aloittamisessa. Pyrin tuomaan myös kouluun jotain uutta, järjestämään monipuolista ohjelmaa ja saada yleistä tunnelmaa viihtyisäksi. Yritän olla mahdollisimman esimerkillinen ja auttavainen. Tietysti mahdollisimman paljon yritän tuoda positiivisuutta ja saada oppilaat tutustumaan toisiinsa. Tahdon tukioppilaana olla mukava ja rento joka myös osaa johtaa. Eikä anna ryhmäläisten tehdä mitä lystää ja riehua tukari tunneilla tai välkillä. Tietysti yritän saada myös jokaisen viihtymään. enkä pakota ketään mihinkään.Jos hän sanoo ettei tahdo, se on okei minulle.

Viime kuussa alkoi kirjalliset hakemukset tukioppilaiksi, maanantaina oli haastattelut. Todistin minua haastateille tukareille olevani luova ja heittäytymis kykyinen. Jolta ei hetkeen ideat lopu. Kotitaudenkin opettajani kehui että minusta tulisi hyvä tukari " Yhteistyö kykyinen, siisti ja tarkka" Todella hyvä mieli tuli. Kiitos hänelle <3

Mutta huomenna keskiviikkona olisi ensimmäinen koulutuspäivä. Jännittää hieman mutta siitä tulee varmasti kivaa!

Mutta hyvää kevään jatkoa jokaiselle ^^

//Vilu aka Len//


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Minun taistelu uskon sydämmessä aka Ripari

Haudi hoi

Sain viettää hiihtolomani hieman erinlaisissa tunnelmissa rippikoulussa. Joka päivä kahdeksan tuntia opiskelua ja kotiin, päivärippikoulu siis kyseessä. Miksi päädyin valitsemaan päivärippikoulun? Tahdoin saada riparin mahdollisimman nopeasti alta pois.
Ruoka riparilla oli mitä parasta. Porukkakin oli hauska ja ohjaatkin kivoja. Vaikka tuntui ettei ripari pääty koskaan. Oppitunteja niin paljon.
Aluksi tuntui ettei kukaan ryhmästä puhu toisilleen koko leirinaikana. Sain huomata olevani väärässä. Jo ensimmäisenä "koulupäivänä" puhuttiin toisillemme ihan reippaasti. Paljon tuli porukan kanssa naurettua yhdessä.
Suurimman osa riparista istuin yksin piirellen. Tuntui etten sovi porukkaan tai minua tahdota edes mukaan. Onneksi syrjintä jota myös sain osakseni oli todella vähäistä.
Tietysti oli ulkoläksyt jotka piti opetella. Pahinta riparilla olikin niiden sanominen jollekkin ohjaajalle. Osasit sitten miten hyvin ne tahansa, aina sanoessa kaikki unohtui. Onneksi pääsin niistäkin hyvillä mielin läpi ^_^
Muutamat ensimmäiset päivät olin hieman omissa oloissani piirrellen. En oikein tahtonut innostua vapaa-ajalla muiden kanssa puhumiseen. Onneksi luonnosvihko ja kynät aina mukana.
Oma ryhmäni, jonka kanssa työskentelin riparin ajan oli mukava. Hyvin suoriuduttiin ryhmätöistä ja muutenkin, mitään ongelmia ei tullut. Isonen oli ihanan avulias ja todella kiltti.
Ma-Ke oltiin nuorisotalolla opiskelemassa uskon asioita. Torstaina olikin retkipäivä Fazerin suklaatehtaalle, tietysti oli uskonnollinen rakennuskäytävä katsomassa ennen sitä. Haha. Perjantaina siirryimmekin viettämään viimeistä rippikoulu päivää kirkkoon josta pääsemme ripiltä sunnuntaina. Lauantain olikin pyhitetty juhlien jne. valmisteluun. Sunnuntaina kirkkoo josta päästyäni olin saannut virallisesti naimaluvan.  Sain kunnian ottaa ristin kantamisen alttarille tehtäväkseni.

Tietysti ripari viikon aikana piti valmistella sunnuntain juhlia. Mitään isoja juhlia ei pidetty perus sukulaisvieraat ja muutama muu. 
Tiistaina olin kampaajalla jotta saadaan hiuskiin uutta eloa. Keskiviikkona otettiinkin rippikuvat. Lauantaina olikin kynsienlaittoa. Syömisten valmisteluun en itse oikein perehtynyt erikoisemmin. Mummo ja äiti hoitivat sen tyylillä, uhka rohkeana myös leipoivat kakkuni itse johon tekivät hillonkin ominkäsin. Huoneeni sain kunnian imuroida ja matot ja cossit pöllyttää.

Tiistain kampaajan ja keskiviikon kuvausten jälkeen otettu pikainen räpsy äidin toimesta.
Salamavalon takia muokkailin tummemmaksi jonka vuoksi värit vääristyy..

 Konfirmaatio 1.3.2015




Minulla oli ainakin kivaa juhlissa ja kirkossa.Toivottavasti kaikilla muillakin konfirmoiduilla ja heidän perheillään oli mukavat pirskeet. Sain ihanan paljon ruusuja ja yhden kerperan *^*
Todella kauniita kortejakin sain.
Lahjat(kukkien lisäksi) ranneketju, kaulariipus ja Miljalta aivan ihania My little pony pinnejä, Raindow Dash hiusharja ja suloisia ponnareita!
Kiitos kaikille vieraille!

//Vilu aka Len//