sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun parhaat

Helluri hei! 
Heinäkuu on ollut vauhdikas kuukausi vaikka samalla tuntuu etten mitään ole tehnyt. Blogikin jäi pienelle tauolle, kun isälleni en ole ehtinyt koneen ääreen. Onneksi kohta tämäkin ongelma on ratkaistu! Ja voin alkaa päivittää blogia muulla kuin ipadilla! 
Mutta itse asiaan. Heinäkuun suosikkeihin. Mukana on materiaa ja ihan vain hetkiä.

                                      
Anna-Leena Härköseen tein uudelleen rakastumisen. Olen lukenut kohta kaikki äitini omistavat Härköset. Voin suositella lämpimästi hänen teoksia! Mm. Avoimien ovien päivä minkä luin hetki sitten oli todella pysäyttävä teos. Sai miettimään ja herätti ajatuksia.

      
Vansit. Yksinkertaisesti vain parhautta jalassa! Kuosi etenkin näissä on vielä niin herkullinen.

                              
Tässä asussa on niin monta suosikkia. Tuo hattu, jack&jonesin paita, lasit sekä shortsit joita olen ahkerasti käyttänyt! Jack&Jonesiin ihastuin tosiaan jo keväällä. Nyt ihastuminen on muuttunut rakkaudeksi ja voisin hamstrata sitä kaapin täyteen!

    
Tytyjen ilta mikä järjestettiin kuun alussa. Hauskaa oli ja pakko ottaa joskus uudestaan.

                                
Huone projektini edistyminen. Enää ei ole sateenkaari oksennus vaan alkaa hiljalleen muistuttaa tahtomaani huonetta. Enää uusi matto ja päiväpeite niin alkaa näyttää hyvältä!

                               
Pakko se on tunnustaa. Itsekkin hurahdin Pokemon Go:hon. Hulluutta on monenlaista. Mutta tämä peli on sitä eniten.

Vaikka tämä on viimeinen ei se ole vähäisin. Ehdoton suosikki on ahdistumisen loppuminen! Sekä fysioterapian. Selkäkivut poissa ja seison suorana. 

 Mitä teidän heinäkuuhun on kuulunut?

//vilu//


 
 
 
 
 

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sinisiä pandoja -asupostaus

Helluri hei! 

Pitkästä aikaa asupostauksen parissa. Tämä postaus on hyvä laittaa julki meripäivien jälkeen, kun kyseinen asu on sinne laitettu!

                                   
Kävelimme ystäväni kanssa Katariinan puistoon josta sai hyvät kuvat. Vaikka puhelin laatu paistaa ei anneta sen häiritä. Halusin jotain hieman erilaista, kuin tavallisia seison ja yritän olla kaunis poseja. Kyseinen mekko ja bolero olivat ylläni kevätjuhlassa. 

                                    
||kengät vanss||hattu kapp hall||mekko killer panda||korut seppälä||bolero äidin ostama||
                                    
 
 //vilu//



Meripäivät 2k16

Helluri hei! 
Päätin tulla ennen ystäväni b-day postausta ja mökki postausta kertomaan tämän vuoden Meripäivistä.
Heille jotka eivät tiedä mikä on Meripäivät lyhyesti voisi sanoa, Kotkassa järjestettävät isot ryyppybileet jolloin joku a. raiskataan b. puukotetaan c. katoaa muuten vain. Meripäivät ovat kuin isot markinat jonne kansa kokoontuu. On kojuja, erilaista ruokaa, tivoli ja alkoholia. Meripäivät ovat neljän(to-su) päivän kestävä ilakointi joka alkaa paraatilla. Lyhyesti hässäkkää nimitetään Merkareiksi. Hihhuloinnin aikana voi myös mennä kuuntelemaan Meripäivä areenalle artisteja. Nyt oli mm. Antti Tuisku, Juha Tapio jne. 

                                   
Ensin ei pitänyt lähteä koko Meripäiville, mutta päädyin perjantaina ystäväni kanssa lähtemään. Pokeja löytyi ja jalat on kävelty kipeäksi. Pakollinen jäähilejuoma juotiin. Omassani oli colaa ja energiajuomaa. Ja oli hyvää!
                          
                                   
Käveltiin Katariinaan jossa kuvailtiin ja keräiltiin Pokeja. Sekä vietettiin vain aikaa. 
Bajamajat pääsivät jälleen käyttöön. Katariinan naistenvessa oli aivan kauhea, hyvä etten oksentanut hajusta. Sen sijaan Meripäivä alueen bajamajat vaikka se missä kävin oli unisex oli siisti eikä haissut!
Pokejen jahtailun lisäksi kävi tivolissa pyörähtämässä samassa tutussa laitteesa neljästi. Pelimiestä laulettiin kovaa ja korkeala <3

                                              
Tein suuren ylläri pyllärin ja saavuin paikalle myös lauantaina. Kiitokset Sallalle seurasta! Lauantaina tuli kerätyä muutamat pullot. Koska hei. Ilmaista rahaa joka puolella. Olimme myös turistioppaita mukavalle Porvoolais naiselle. Kerroimme hänelle Kotkasta ja ohjasimme Pasaatiin.
                              
                                   
Jos perjantaina olin prinsessa, lauantaina olin kaikkea muuta. Tuli Sapokkaa kierreltyä ja nauttien vain päivästä. Pulloja kerätessä tuli vastaan samalla ahdistava ja huvittava kokemus. En ole varma osoitettiinko lause minulle vai ystävälleni. Olin nostamassa tölkkiä maasta ja ohi ajaa auto täynä nuoria poikia "onha sulla hyvät pakaralihakset." 
Ja eräs pullojen kerääjä havitteli minun keräyksiä. Prkl. 

Sellaiset Meripäivät minun osaltani. Kivaa oli ja en kadu, että tulin!

//vilu aka Len// 
 
 


 
 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Koiria, kaikkialla koiria

Heissan!
Moni varmasti tietääkin, että meidän laumaa kuuluu yhdeksän erilaista karvakamua. Vaikka koirat ovat ripoteltu äidilleni, isälleni ja äitipuolelleni ovat he kaikki yhtä rakkaita. 
Koirat ovat osa perhettäni ja myös suosikki asiani kuvata. Esittelen kuvien kera heistä nyt muutaman.

 Sisu on tosiaan meidän uusi tulokas. Ihana persoona, jonka kanssa Miku ei ole harmillisesti juoksujen vuoksi päässyt hetkeen painimaan. Sisu on kuten suurin osa laumasta onkin tolleri rodultaan.


 Vili, Vilpertos, Vilperi miksi nyt keksikään kutsua on laumamme pentulauman johtaja. Vaikka Vili on uros eikä juoksuisesta nartusta piittaa on hän lauman suurin huolehtija. Pennut saavat repiä häntä korvista niin paljon, kun sielu sietää. Vili on porukan ainut käyttölinjainen koira.

Ja Miku on Miku. Oma pieni prinsessani. Rakas kääpiösnautserini jolta rohkeus vielä puuttuu.

Pomo on lauman "elämä on suurin huume" kaveri. Pomo osaa nauttia elämästä ja elää sen täysillä. Pomo on kova poika halimaan ja aina, kun Pomon kanssa näen on halit tehtävä.

Nyt tämä tyttö ottaa repun ja Mikun ja suuntana mummon ja vaarin mökki! Miku pääsee kokeilemaan saaristoelämää. Palataan viikonlopun jälkeen taas <3

//vilu//

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Vuosi sitten tiemme erosivat


 Vuosi. Monelle lyhyt aika, mutta meille tolkuttoman pitkä. Suuri saavutus. Itsetuhoisuus, tuo demoni joka ei tahtonut laskea minusta irti. Joka tuli kaappimörköni (masennuksen) mukana. Lisävarusteena.
Olen ollut suht avoin itsetuhoisuudestani. Silti on monia asioita joita olen jättänyt kertomatta. Sen vuoksi jos olet arka sellaiselle LOPETA LUKEMINEN NYT. 

Itsetuhoisuus. Se alkoi pieninä oireina jo ennen masennusta. Vai olinko jo masentunut? En muista enää. Elin siinä helvetissä niin monta piinaavaa vuotta. Onneksi parantuminen alkoikin nopeammin kuin uskoin toivoa. Olen jo terve, mieli ei ole enää pipi. Olen ollut terveenä jo yli 7kk. 

Kuulin viiltelystä ensimmäisenkerran silloiselta ystävältäni. En usko asioiden olevan toisin vaikka hän ei olisi siitä minulle puhunut. En usko, ettei kättäni koristaisi arvet. Ne koristavat ja koristavat vain kaappimörköni vuoksi. Jo 6-luokalla saksien kautta tutustuin terään ja viiltelyyn. Tietenkään arpia ei tiimarin paperisaksista jäännyt sen suurempia. 7-luokalla tilanne alkoi pahentumaan ja masennus alkoi näkyvästi vaivata. Sakset jäivät ja tilalle siirtyi veitset. 

 Nyt arvet alkoivat olla näkyviä. Kipeitä ja näkvyviä. Ystäväni kerran kemian tunnilla tajusi sen "vilma sie oot viilelly!". Juu niin olen... Rannesuojat alkoivat olemaan jokapäiväinen juttu. Siinä oli tiettyä jännitystä mukana. Entä jos joku näkee? Moni näki. Mutta kukaan ei puuttunut tai hankkinut minulle apua. Jopa oma äitini näki ennen 7-luokan joulujuhlaa. Hän meni shokkiin asiasta ja hermostui siitä minulle. Yritin kiljua, että minulla on vaan niin paha olla. Hätähuutoa ei kuultu.

En muista tarkkaan milloin se tapahtui. Veitsistä terottimenterien käyttöön. Olin jatkuvasti pyytämässä äidiltä kouluun uutta terotinta, kun vanha oli rikki. En vain koskaan kertonut miksi se oli rikki. Haavat alkoivat olla syviä ja verta alkoi tulemaan joskus kamaliakin määriä. Olin niin hukassa itseni kanssa. En ole koskaan ollut niin eksynyt mitä 8-luokan olin.

 8-luokalla pääsin muutamasti puhumaan koulupsyykkarille. Tämäkin kierre katkesi, kun hän unohti kertoa vaihtavansa paikkaa. Itkin koko tunnin odottaen häntä. Missä apu nyt on jota viimein sain? Jopa koululääkäri huomasi arpeni tarkastuksessa, mutta ei sanonut asiasta mitään. Miksi kukaan ei kuule kuinka paha minun on olla? Kesäloma tuli ja tilanne paheni. Takana oli jo yksi itsemurha yritys. Yritys joka oli lähellä viedä minut mukanaan. Illalla, ennen nukkumaan menoa. 

Otin lääkkeitä. Monen monta pilleriä ja nukahdin. Aamulla herätessäni tunsin järkyttävän huonoa oloa. Lähdin kävelemään alas. Hyvä, että pystyssä pysyin. Lopulta luuhistuin eteiseen ja itkin. Miksi jalkani eivät kanna minua? Lopulta pinnistin itseni ylös ja oksensin vessaan. Pakokauhu alkoi olla suuri ja tärisin hulluna. Oksensin vain. Kouluun en kyennyt vaikka olisin hallunnut. Tärisin keittössä, kun pikkusiskoni tuli. "Soita äidille etten voi mennä kouluun. Oksennan kokoajan." Pelkäsin tukehtuvani omaan oksennukseeni. Koskaan en ole ollut näin lähellä kuolemaa mitä silloin olen ollut.

 Jopa viikko ennen Mikun tuloa makasin viimeistä kertaa itsemurhaa yrittäneenä. En vain saanut elämästä otetta tai tuntenut olevani tärkeä. Onneksi selvisin ja sain tuon pienen ihmeen luokseni. Siitä alkoi parantumisen ensimmäinen vaihe. Nousu oli korkeaa ja itsetuhoisuus jäi kokonaan pois. Vaikka ajatukset vielä pitkään pyörivät mielessäni. Marraskuussa 2015 alkoi parantumisen viimeinen vaihe. Jonka jälkeen sain elämäni takaisin. Nyt tiedän mitä elämä on ilman masennusta. Ja sen elämän tahdon.

Moni varmasti miettii miten masennus vaikuttaa elämääni nyt?
Stressaannun herkästi, mutta se on osa minun tunteellisuuttani. Ranteessani on ikuiset arvet jotka muistuttavat entisestä elämästä. En voi katsoa viiltelyarpia ilman, että muistot palaavat mieleen. 
Puhun masennuksestani kaappimörkönä. Kaappimörkö ei ollut koskaan osa minua. Hän sattui vain tulemaan seuraani pidemmäksi vierailuksi.

" Kun terä ihoo nylkee,
kipua voi sietää
ja tytär hetken hallitsee
kaaoksen joka aina vallitsee.

Niin kuin pieniä polkuja ranteessa on,
hihan alle ne piiloon jää.
Eikä kukaan tiedä, et on onneton,
kun ei sieluunsa nää.
Niin kuin pieniä polkuja, risteilevii,
jotka johtavat ei mihinkään.
Mut se terä joka sydämessä on kii,
viiltää syvempään."



//vilu//

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Tahtoisin olla...minä olen..


Tahtoisin olla:
-laiha, hoikka, timmimpi miten sen nyt tahtoo muotoilla
-urheilullisempi
-viisaampi, oppia kouluasiat tuosta noin vaan
-osata kieliä
-kauniimpi
-parempi kuvaamaan
-tunnetumpi blogaaja
-parempi cossaaja


Minä olen:
-empaattinen
-luotettava
-uskollinen
-hyvä kuuntelija
-voittanut masennuksen ja sen oireet
-hyvä eläinten, etenkin koirien kanssa
-juuri sopiva tälläisenä heille ketkä minua rakastavat


//vilu//


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Miku

Siitä on vuosi, kun tämä pieni sankaritar saapui luokseni. On siis hyvä hetki puhua Mikusta josta tahtoisin paljon enemmän blogissa puhua.

 Eli kuka
nimi: Wäkkärän Fortuna 
kutsumanimi: Miku
syntynyt: 26.05.2015
lempinimet: Piksel, Miku, Pikseli, Mikutin, Mikutsi, Miku Piku Pikseli, 
Muru, Mamman kulta, Prinsessa
paras ystävä: Lore
muuta: Miku syö allergiaruokaa pentuna olleen korva kutinan vuoksi, kalaton ja vehnätön.

 Miku tosiaan saapui perheeseemme sitä varten etten tuntisi oloani niin yksinäiseksi. Miku onkin suurin apu ollut masennuksesta parantumisen matkalla. Olemme Mikun kanssa kuin paita ja perse. Mikun ihanan luonteen vuoksi hänet on voinnut ottaa mukaan paikkoihin mihin koirat saavat tulla ilman ongelmaa. Ei tarvitse pelätä, että toinen keksii jotain typerää.

 Mikussa on virheitä kuten on minussakin. Olemme molemmat tälläisiä maanantain versioita. Mikulla on hörökorvat, valkoisia merkkejä ja ruskeaa parrassa. Silti äärettömän rakas ja upea ystävä. Tykkään panostaa Mikuun ja huolehtia hänestä. Olisi sitä varmasti talvitakin saannut halvemmallakin, mutta pinkki sen piti olla. Lisäksi saan luxus hetkiä, kun puen koiralleni rukan/hurtan valjaat ylle ja lähden lenkille.

 Miku on aina ollut luonteeltaan avoin. Aina innoissaan tutustumassa uusiin ystäviin niin karvaisiin kuin vähemmän karvaisiin. En ole tavannut vielä ketään kenestä Miku ei pitäisi. Ja silloin, kun hänet tapaan tiedän jo ettei se ihminen ole okei. Mikun itsetunto on vielä kehitteillään. Uskaltaa jo sanoa Repelle juoksejen aikana prkl jätä hänet rauhaan. Talvella, kun ensimmäiset juoksut tuli toinen piti sitä leikkinä, kun toinen liehitteli innoissaan.

Jokaiselle jonka kanssa olen Mikusta puhunut on varmasti tullut selväksi, että tulemme pakettina. Toista meistä ei saa vaan jos toisen tahtoo molemmat tulee. Rakastan Mikua ja en osaisi olla jos en pääsisi kuuntelemaan hänen ilolaulua, kun kotiin saavun. Mikun kanssa lyhytkin aika erossa tuntuu ikuisuudelta.

//vilu aka Len//

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kagaminet samassa kuvassa

Helluri hei!
Animeconissa tuli tosiaan kuvailtua ja oltua kuvissa. Kiitokset näistä kuvista ystävälleni.
Kiitokset myös Rinille (@nameless_cosplay) kuviin tulosta.


 Tätä kuvaa ottaessa tultiin pyytämään meistä kuvaa ja samalla ystäväni räpsäisi kuvan, kun katsoin kysyjään. :D

Minusta pyydettiin kuva ja samalla ystäväni nappasi minusta tilannekuvan alhaalta käsin :D

//Vilu//

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Fursuitit pääsi kuvattavaksi

 Helluri hei!
Jo ennen Animeconia ystäväni pyysi jos voisin hänestä tulla ottamaan kuvia. Tottakai suostuin. Fursuitteja olen tätä ennen kuvannut vain kerran ja jälleen kokemus oli mahti. Kuvaaminen on muutenkin lähellä sydäntäni saati, kun pääsen kuvaamaan hyvässä seurassa!





Kiitokset kuvausporukalle!


//vilu//

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Animecon 2016

Animecon 2016 järjestettiin tosiaan Jyväskylässä ensimmäistä kertaa. Pakkoa heti alkuun sanoa, että tykkäsin conista enemmän Kuopiossa. Oli kivaa nurmikkoa missä istua, nyt oli lähinä betonihelvettiä paikat täynä eikä nurmikosta tietoakaan.

Omalta osaltani coni meni kuvatessa ja pelatessa. Ystäviä nähdessä ja kuvattavana olemisessa. Kivaa oli ja rytmipelit oli rakkautta. Iltabileissä pyörähdin, mutta ei oikein ottanut intoa jäädä sinne. Myyntipöytia oli paljon, mutta silti mahtui liikkumaan. Iso plussa olisi se, että taidekuja oli samassa paikassa.

Mitä miinuksia conissa oli nurmikon puutteen lisäksi tekniikka kusasi heillä silmään ja kusi pahasti. En tiedä tahtooko muut, mutta minä tahtoisin katsoa amv-kisan ilman ongelmia jotka pilaavat videon. Amv-kisa oli hieman pettymys. Onneksi mukana oli monen monta upeaa videota joita ei oltu ylimuokattu vaan videoiden tarina oli selvä. Olisin tahtonut mukaan muutaman videon jossa olisi ollut suomalainen kappale, mutta aina ei saa sitä mitä tahtoo.
Olin kuullut monia kauhukertomuksia ettei lattiamajotuksessa kukaan nuku hyvin. Mursin tämän faktan täysin ja nukuin lattialla paremmin kuin hyvin. Lattiamajotus oli inhottavan pitkän matkan päässä jos raahasi montaa tavaraa mukaan.

Cosplaydeitti oli erilainen. Sama tuttu kaava ei toistunut vaan mukana oli yllättäviä tekijöitä. Ensimmäinen herra x ei valinnut itselleen edes paria vaan päätti jäädä yksinhuoltajaksi ja toinen herra x sai valittua parinsa, mutta Aoba tultiin viemään häneltä. Haha :D Nauroin paljon, kun Noiz nousi tuolista ja huusi "hei sinä" rynnäten lavalle.
Conit plussat ja miinukset
+ toimiva narikka
+ kiinnostava kunniavieras
+ conista sai lämpimän ruuan halvalla
+ sijainti oli lähellä matkakeskusta
+ lattiamajoituksessa nukkui hyvin

-tekniikan kanssa ongelmia
-alueella ei ollut nurmikkoa
-naurettavan pitkät jonot, jotka tukkivat kulkureittejeä
-penkkejä liian vähän
- tekeminen loppui kesken
//vilu//

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kadotettu coni ilo

Milloin rakkaasta harrastuksesta loppui ilo?
Miksi se edes loppui?
Johtuuko se siitä, että tunnen oloni ulkopuoliseksi?

Monia kysymyksiä on pyörinyt päässä ja monesti itketty asian vuoksi. Cosplay ja conit ovat minulle rakas harrastus, elämäntapa. Viime Yukissa se alkoi, conit eivät tuntuneet enää hyvältä vaan lähinä stressaavalta. En odottanut enää coniin pääsyä niin paljoa. Vaikka olin päivän tekeminen loppui kesken. Mimicon oli toukokuussa ja sama jatkui. Ei tuntunut enää oikealta ja stressin vuoksi itkin paljon. Mimissä kisa oli parhautta, heti kisan jälkeen iski tylsyys.

Nyt kaikki kruunautui viikonlopun Animeconiin. Conien pitäisi olla iloinen asia. Pitäisi olla hauskaa ja nauttia. En nauttinut enää. Lauantain iltana itkin majoituksessani. Halusin vain kotiin, omaan sänkyyn ja koirani luokse. Ahdisti ja stressasi aivan kamalasti enkä tiedä miksi. Onneksi sain yöllä unta ja aamulla oli jo helpompaa.

Mikä siis coneissa on vikana? En osaa vastata. En vain saa enää samaa hohtoa mitä esim. vuoden 2013 Desuconissa joka oli ensimmäinen conini. Myyntipöydissä oli taikaa, tahdoin kaiken sieltä, aivan kaiken! Upeita cosseja kuvattavana ja paljon ihmisiä. Ei. Ei enää. 13 conia ja päälle kolme vuotta. Aika on mennyt nopeasti. Conit antoivat enemmän kuin ottivat. Nyt ottavat enemmän kuin antavat.

Mitä siis aijon tehdä?
Lopetan conit hetkeksi. Palaan coneihin vuoden päätyttyä. 7kk tauko. Se kuulostaa hurjalta, mutta se on hyväksi minulle. Jos silloinkaan ei tunnu hyvältä odotan, että ikäni riittää k18 coneihin. Ehkä olen kyllästynyt pieniin conittajiin joilta osalta puuttuu käytöstavat ja jotka huutavat "kawaii desua" jokaisessa käänteessä. Kokeilen ehkä toista lähestymistapaa coneja kohtaan. Nyt olen ollut tavallinen kävijä. Entä työntekijänä tai kisaajana? Tai jotain muuta. En tiedä. Aika näyttää. Minut nähdään ehkä seuraavan kerran coneissa helmikuun Yukiconissa. Tämä ei tarkoita cosplayn lopettamista. Cosplay on osa minua kuin purkka tukassa. Harrastaa voi ilman conejakin.


//vilu//

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kahden kuukauden odotus palkittiin -ostoksia

Helluri hei!
Jälleen hieman materia onnea tiistain shoppailulta. 

                                  
Omistan vain yhdet farkut kiitos ahterini. Joten projektiin tuli etsiä toiset. Tahtomaani väriä ei löytynyt, mutta lappuhaalari löytyi kivassa värissä. Vaikka väri on aivan liian tumma farkuilta mitkä olisin tahtonut. Lappuhaalarit ovat harvoja naisten housuja joihin mahtuu puhelin taskuun. Siis muuhun kuin perstaskuun. Kiitos tästä kuuluu äidilleni <3

                                   
Kenellekkään tuskin on epäselvää, että rakastan the body shopin rasvoja. Vadelma alkaa olla lopussa ja tilaisuuden tultua oli ostettava uusi jo valmiiksi. Tällä kertaa valitsin passionhedelmän.

                                 
Jack&Jonesin raidalliseen t-paitaan rakastuin jo toukokuussa. En löytänyt samassa värissä mihin rakastuin, mutta sopiihan tuo tummansininen valkoisilla raidoilla minulle paljon paremmin. 

Mikään näistäkään minulle ei jäännyt maksamaan mitään, kun sain wiin myytyä pölyyntymästä. 

//vilu//
 
 
 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ystävät

Eräs ystäväni antoi kerran idean postaukseen. Kirjoittaisin siitä miten ystävät ovat vaikuttaneet elämääni. Tottakai tahdon tästä puhua. Ystävät ovat kuitenkin todella TODELLA suuri voimavara minulle.

 Mitä minulle tulee mielee sanasta ystävä?
Hän..
joka kuuntelee aina
tukee
on turva
häneen voi luottaa
hän uskoo sinuun
hän antaa sinun tehdä virheitä
hän kannustaa
hän nauraa sinun kanssasi toistenne virheille
hänen kanssa voit keskustella aina aamu kolmeen mitä typerimmistä asioista
tiedätte toisistanne typerimpiäkin asioita
Aino on ihminen kenestä tahdon erityisesti puhua. Hän kävi kanssani pitkää taistelua ja on edelleen rinnalla vaikka joutui kantamaan minusta suurta huolta. Hänen kautta olen tutustunut moniin muihin upeisiin ihmisiin. Aino on heitä kenen kanssa on itketty ja naurettu rajattoman paljon. Hänen kautta tutustuin Imatran mahtaviin cossaajiin jotka varmasti ovat matkassani vielä pitkään. Olette upeita!
 Senpai on esikuvani. Yläkouluun siirryttyäni senpain tyyli inspiroi minua samantien. Hänen vaatteet, polvisukat ja kaikki. Sellaisen tyylin tahdoin. Sitä lähdin myös silloin rakentamaan. Kaikennäköistä tuli kokeiltua. Ja tähän pisteeseen pääsin. Senpaita ihailen nykyään muissa asioissa, vegaanisuus, tyyli, opiskelut ja unelmat.
  Ystävien kanssa olen tuntenut aina oloni hyväksi. Turvalliseksi. Yläkouluun siirryttyä olin ala-asteella pyörinyt tyttöporukassa, jossa en enää pyöri. En ole vuosiin ollut osa porukkaan. Mutta tilalle sain perheen. Lauman veljiä ja ihanan poikaystävän. Sekä muutaman siskon joista Salla on nostettava esille. Ihana höpsö tyttö jonka kanssa selfieitä on otettu kasoittain.
Lappeenrannan porukka aina vuodesta 2014. Ihmiset keidän kanssa nähdään liian vähän. Ihmisiä ketkä ovat nähneet lapsuudenystäväni kanssa kasvutarinani. Meillä on aina ollut omat jutut joita muut ei ymmärrä. Heidän kanssa oon saannut nauraa mitä typerimmille jutuille.
Ilman ystävie en varmasti olisi täällä. Täällä näin itsevarmana. 

//vilu aka Len//


ps. Oon alkanut miettiä jos ottaisin nimekseni pelkän Vilun.
Ei enää vilu aka Len vaan pelkkä Vilu.

p.p.s Oikealla reunassa on nykyään uusi palkki. Palkissa lukee etusivu ja postaukset luokittain. Postaukset luokittain osiossa on jokainen blogin postaus oman otsikon alla jonka avulla voi helposti etsiä haluamiaan postauksia blogistani.